Adventtikalentereita Kajaanista Balille

Partiokonkari Nanna Katavisto on nähnyt, kuinka partiolaisten adventtikalenterin taika toimii ympäri maailmaa.

Kajaanin marraskuu oli pimeä ja kylmä, kun Nanna Katavisto myi ensimmäiset partiolaisten adventtikalenterinsa vuonna 1963. Tehtävä oli kuitenkin mukava, sillä asiakkaat olivat enimmäkseen ystäviä ja tuttuja.

Adventtikalenteri oli lippukunnan tärkeimpiä varainhankintakeinoja ja niitä myytiin tapahtumissa, ovelta ovelle ja vanhempien työpaikoilla.

”Ja kun Kajaanissa kaikki tunsivat toisensa, saattoivat ihmiset soittaa ja pyytää partiolaista luokseen myymään adventtikalenteria”, Katavisto kertoo.

”Oli myös paljon ihmisiä, jotka halusivat ostaa partiolaisten adventtikalenterin joka vuosi. Se ei ole muuttunut lainkaan. Saattaa jopa olla, että kalenteri on ostettu samalta myyjältä jo 10 vuotta.”

Katavisto muistelee adventtikalenterin myynnin olleen helppoa, sillä partio oli kaikille tuttu järjestö.

”Mutta ainahan sitä lasta jännittää soittaa vieraan ovikelloa. Oli siinä aina sellainen pieni terve jännitys.”

Adventtikalentereita Ateenan basaarissa 

Katavisto on matkustamista rakastava maailmankansalainen, joka on vienyt adventtikalentereita ympäri maailmaa. Viimeisin matka oli tarkoitus tehdä Balille, mutta suunnitelmat peruuntuivat, kun tulivuori uhkasi purkautua.

”Sain kuitenkin adventtikalenterit perille muiden mukana, ja niin tänä syksynä kalentereita myytiin Balilla partiokiltojen kansainvälisessä maailmankonferenssissa. Myymättä jääneet kalenterit oli viety lapsille paikallisiin kyliin”, Katavisto kertoo.

Adventtikalenterit ovat matkanneet Kataviston mukana myös jamboreille ja muille kansainvälisille leireille.

”Olen myynyt adventtikalentereita muun muassa partiotyttöjen basaarissa Ateenassa 80-luvulla ja vienyt niitä Tunisiaan Suomen suurlähetystöön lahjaksi. Roudaan niitä aina mukanani ja ne ovat aina suuri ihastus.”

Maissa, joissa lunta ei ole, ovat adventtikalenterien nietokset herättäneet ihmetystä. Kalenterin idea on kuitenkin ymmärretty, vaikka maassa ei kalenteriperinnettä olisikaan.

Ei säihkettä vaan konstailemattomuutta 

Partion koulutus- ja ohjelmasihteerinä sekä tiedotussihteerinä Katavisto näki adventtikalenterin myös työntekijän silmin.

”Silloin adventtikalenterin liikenne kulki käsieni kautta, ja olin tekemisissä kuvittajien kanssa. Yhtenä vuonna kalenterissa oli erityisen herkät sävyt, ja kävin hyväksymässä painokoneella värit, jotta ne tulisivat varmasti oikein”, Katavisto muistelee.

Kataviston kirjahylly on pullollaan menneiden vuosien adventtikalentereita sekä eri puolilta maailmaa ostettuja joulukalentereita. Silti partiolaisten adventtikalenteri on hänen suosikkinsa.

”Adventtikalenterin kuvituksessa on aina ollut paljon nähtävää lapsille. Kalenteri on pysynyt perinteisenä ilman mitään säihkettä, ja monet haluavatkin sen juuri siksi, että se on konstailematon.”

Jaa sivu: