Adventtikalentereita kolmessa sukupolvessa

Vellingien perheessä partiolaisten adventtikalentereita myyvät niin mummi, äiti kuin poikakin.

Sirpa Velling, 80

”Liityin Lohjan Nummityttöjen lippukuntaan vuonna 1949. Silloin myin kalentereita lähinnä sukulaisilleni. Nykyään

myyn lapsenlapseni Antonin kalentereita ystävilleni. Olen lähettänyt adventtikalentereita myös tšekkiläiselle ystävättärelleni hänen

kotimaahansa sekä Ruotsiin.

Partiolaisten adventtikalenterin salaisuus on se, että se on adventtikalenteri eikä joulukalenteri. Siinä on pyhät ja Suomen liput kohdillaan. Adventtikalenteri on perinne isoilla kirjaimilla, vaikka ulkoilme on tietenkin seurannut aikaansa. Kalenteri on ehkä vähän hauskempi nykyään, silloin ennen kun ne olivat hieman vakavampia.

Oman kalenterini laitan joka vuosi keittiöni pöydälle. Kun muutin Lohjalta Helsinkiin, on luonani käynyt usein partiolaisia soittelemassa ovikelloa. Yksi vuosi partiotytöt tulivat myymään adventtikalentereita, ja kun sanoin, että olen itse myynyt jo 25, olivat he todella ihmeissään.”

Nalle Velling, 53

”Liityin 19-vuotiaana Porvoon Linnajoen Partiolaisten lippukuntaan ja adventtikalentereiden myynti oli heti hauska juttu. Aikuisiällä olen ostanut ison läjän kalentereita lahjoiksi kummilapsille ja aikuisille kavereille. Välillä lähetin niitä myös yhdysvaltalaisten kavereideni lapsille.

Nyt vastaan työssäni Järvi-Suomen partiolaisten adventtikalenterikampanjasta. Lippukunnat keräävät varoja monenlaisiin tarkoituksiin: Yksi lippukunta suunnittelee kesäleiriä Pohjois-Suomeen ja toisessa aiotaan rakentaa huussi partiokämpälle.

Kun adventtikalenteria on haluttu ostaa jo 70 vuotta, halutaan sitä varmasti ostaa myös seuraavat 70 vuotta. Se on ihan mieletöntä. Ihmiset tykkäävät tosi paljon, kun partiolaiset tulevat myymään kalentereita ovelle, ja vanhemmat ihmiset alkavat silloin usein muistella omia partioaikojaan. Myyjiä todella odotetaan, ja heidät otetaan vastaan lämpimästi.

Partiolaisten adventtikalenteri on klassikko. On tiettyjä asioita, jotka kuuluvat jouluun: adventtikalenteri, kinkkuvoileivät ja vihreät kuulat. Ja tämän vuoden kalenteri on kaunis ja ihana. Olen myös päässyt katsomaan, missä adventtikalenterit painetaan. Se tehdään siellä tosi rakkaudella.

Anton Laukkanen, 13

”Aloitin partiossa 6- tai 7-vuotiaana Ekin Partiossa Mikkelissä. Samalla aloitin myös partiolaisten adventtikalentereiden myynnin.

Myyn adventtikalentereita yleensä naapurustossa. Tunnen useimmat naapurit, en kuitenkaan kaikkia nimeltä. Joskus olemme lippukunnan kanssa myyneet kalentereita myös kaupan edessä. Se ei tuntunut kauhean erilaiselta, kuin naapureille myyminen.

Adventtikalentereiden myyminen oli alussa jännittävämpää. Nyt se ei ole enää niin jännittävää, kun tuntee ihmiset.

En muista tarkkaan, mikä on ollut oma myyntiennätykseni. Mutta kun yksi vuosi myin kaikille naapurustossa ja muutamalle koulukaverille, kalentereita meni useampi kymmenen. Olen luokkani ainoa partiolainen, mutta koulussani on monta oppilasta, jotka ovat myös partiossa.

Kun myy kalentereita, kannattaa olla positiivisella mielellä. Laitan yleensä päälle partiohuivin ja myös partiopaidan, jos ei ole liian kylmä.

Ei välttämättä ole yhtä suoraa selitystä sille, miksi partiolaisten adventtikalenteri on niin suosittu, mutta ainakin se on hienosti koristeltu. Ja voi päätellä, että monet haluavat ostaa sen jo ihan sen takia, että voi tukea partiota.”

Jaa sivu: