Kirjoitettu Kategoriat Muuta adventtikalenterista

Partiolle ennätystuotto kalenterimyynnistä

Adventtikalentereista jälleen ennätyksellinen yli kolmen miljoonan tuotto partiotoiminnan hyväksi 

Vuonna 2022 adventtikalenteri vietti 75-vuotisjuhlavuottaan. Kalenterimyynnillä kerättiin partiotoiminnan tueksi yli 3 miljoonaa euroa. Kampanjan siivitti ennätykselliseen tulokseen toimeliaiden partiolaisten myyntityö ja ostajia ihastuttanut Ninka Reitun tekemä kalenterikuvitus.

Adventtikalenterimyynnin tuotoilla mahdollistetaan partiotoimintaa ympäri Suomen ja sillä katetaan merkittävä osa toiminnan kuluista. Suurin osa kalenterimyynnillä kerättävistä varoista käytetään paikallisen ja alueellisen toiminnan tueksi.

Partiolaiset pitelevät vuoden 2022 adventtikalenteria
Kuva: Terhi Takkinen

”Kalenterimyynnin ansiosta ympäri Suomen järjestetään vuoden aikana vuonna monia retkiä, hankitaan telttoja, remontoidaan kämppiä ja vietetään aikaa yhdessä partiokavereiden kanssa. Lämmin kiitos jokaiselle adventtikalenterikampanjaan tänä vuonna osallistuneelle tai kalentereita ostaneelle! Teidän ansiostanne partiotoiminta on mahdollista”, sanoo Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Henri Backman.   

Sen lisäksi, että kalenterimyynnin avulla kerättiin ennätyksellinen tuotto, kampanjassa rikottiin myös aiempi ennätys myytyjen kalenterien määrässä. Kalentereita myytiin yli 309 000 kappaletta. 

Mukana joulun odotuksessa jo 75 vuotta 

Piirroskuva hirvestä

75-vuotisjuhlavuottaan viettävä partiolaisten adventtikalenteri on tärkeä osa monen suomalaisen joulun odotusta. Adventtikalenteria on myyty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1947, jolloin partiolaiset toivat adventtikalenteriperinteen Suomeen. 

”Kalenteri ja varainhankintakampanja sen ympärillä ovat kehittyneet vuosien varrella, mutta ydin on pysynyt samana – partiolaiset myyvät kalenteria toimintansa tukemiseksi. Moni sanoo, että joulu ei tule ilman partiolaisten adventtikalenteria,” sanoo kampanjasta vastaava varainhankinnan asiantuntija Iina Leppäaho

Juhlavuoden kunniaksi lippukunnat järjestivät eri puolilla Suomea myyntitempauksia, ja Turun pääkirjastossa pääsi myös ihailemaan adventtikalenterikuvitusten historiaa. Juhlavuoden kalenterin kuvitti lastenkirjailija ja kuvittaja Ninka Reittu

Joululahjaksi tukea partion harrastamiseen 

Joulun alla järjestettiin lisäksi Partion ystävien aineeton lahja –kampanja, joka keräsi yli 18 000 euroa lasten harrastamisen tukemiseen. Partion ystävät -lahjoitusrahaston kautta tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten partion harrastamista. 

”Viime vuosien poikkeuksellisina aikoina partio on tarjonnut monelle lapselle ja nuorelle tärkeän kiintopisteen arjessa. Epävarmoina aikoina mielekkään harrastustoiminnan tarjoaminen ja harrastamisen tukeminen on erityisen tärkeää. Hienoa, että saimme kokoon merkittävän summan, ja voimme sillä tukea satoja lapsia ja nuoria, joille harrastus ei muuten olisi mahdollinen”, kertoo Henri Backman.  

Vuonna 2023 adventtikalenterin myynti alkaa 15.10. Verkkokauppa ja myyntipaikat löytyvät osoitteesta adventtikalenteri.fi

Partion ystävien aineettomia lahjoja voi ostaa ympäri vuoden osoitteesta partio.fi/aineeton-lahja 

Jaa sivu: