Kampanja käyntiin!
Tästä osiosta löydät käytännön ohjeita, joiden avulla saat lippukuntasi myyntikampanjan vauhtiin.
Kampanjapäällikölle pesti Kuksaan
Aivan ensimmäiseksi on varmistettava, että kampanjapäällikölle on merkitty joulukampanjapäällikön pesti Kuksaan. Tämän jälkeen hänellä on oikeudet hallinnoida lippukunnan kampanjaa Kuksassa. Merkitse pesti Kuksaan 4.9. mennessä, niin päällikkö saa kaikki ohjeet alusta lähtien. Kampanjapäällikö saa postitse oppaan ja materiaaleja syyskuun alussa.
Kalenteritilaukset
Ennen myynnin alkua kampanjapäällikön avaintehtävänä on varmistaa, että lippukunnalla on kalentereita myytäväksi. Tilaa kalenterit Kuksan kautta ja sovi yhdessä ryhmänjohtajien kanssa, miten hoidatte kalenterien jakamisen ryhmille. Tilausmäärää arvioitaessa kannattaa käyttää lähtökohtana edellisvuosien myyntimääriä – pienellä kasvunvaralla tietenkin!
Tutustu koulutustarjontaan
Kampanjapäällikön pestiin on tarjolla tukea ja koulutusta kampanjan hoitamiseen ja esimerkiksi Kuksan käyttöön.
Tee kampanjasuunnitelma
Kampanjasuunnitelma sisältää kampanjan tavoitteet ja aikataulun. Suunnitelma auttaa keskittymään olennaiseen ja ennakoimaan tekemistä. Hyödynnä valmista pohjaa tai tee oma versiosi.
Tiedot verkkokauppaan
Jotta lippukunta voi saada osuutensa verkkokaupasta myydyistä kalentereista, Kuksaan tulee merkitä lippukunnan pankkiyhteyksiin liittyviä tietoja. Näiden tietojen avulla lippukunnalle tilitetään lippukunnan osuus verkkokaupasta ostetuista adventtikalentereista.
Myyntipaikat näkyviin!
Merkitse Kuksaan myyntipaikat, eli ne sijainnit missä teidän lippukuntanne myy tänä vuonna adventtikalentereita. Tällöin ne näkyvät adventtikalenteri.fi:n myyntipaikat-listalla. Näin entistä useampi kalenterin ostaja löytää lippukuntanne myyntipaikoille!
Käykö muu kuin käteinen?
Varmista, että lippukuntasi tarjoaa asiakkailleen mobiili- tai korttimaksumahdollisuutta. Pelkän käteismaksun tarjoaminen vähentää myyntiä ja lisää rahankäsittelyyn liittyviä ongelmia.
Järjestä myyntitempaus!
Järjestäkää myyntitapahtuma myyntitempausviikolla 20.-26.11.2023!
Katso vinkit myyntitempauksiin
Kampanja haltuun
Eväitä kampanjapäällikön pestiin löytyy myös opasvihkosta.