Kirjoitettu Kategoriat Ajankohtaista

Huoltajat adventtikalenterimyynnin tukena

Partiolaisen kotijoukot ovat tärkeä tuki adventtikalenterimyynnissä

Huoltajat voivat osallistua kampanjaan ja tukea sen onnistumista monilla tavoin. Tärkein tuki on huoltajan kannustus sekä kiinnostus partiolaisen tekemää myyntiä kohtaan. Autonkuljettaja tai myynnistä saatujen rahojen hoitaja voi olla tarpeen monessa kohtaa. Tässä myös muut vinkit myynnin tukemiseen.

Auta partiolaista miettimään, kenelle kaikille tutuille, naapureille ja sukulaisille kalentereita voisi myydä esimerkiksi soittamalla, tai lähettämällä oman lippukunnan verkkokauppalinkin vaikka somessa. 

Lisäksi voit myydä kalentereita itsekin partiolaisen tukena. Tulosta myyntilomake esimerkiksi omalle työpaikalle vietäväksi. Lomakkeeseen voi kerätä kiinnostuneiden ostajien tiedot ja toimittaa tilatut kalenterit. 

Voit myös ehdottaa kalentereita tilattavaksi yrityksellenne henkilöstölahjoiksi tai joulutervehdykseksi yhteistyökumppaneille. 

Tutustu adventtikalenterimyyntiin. Oman lippukunnan joulukampanjapäällikkö tietää oman lippukunnan käytännöt parhaiten. Lisäksi voit tutustua adventtikalenterimyynnin usein kysyttyihin kysymyksiin.

Ahkerat kalenterimyyjät palkitaan tonttumerkeillä. Katso, montako merkkiä partiolaisen tulee myydä saadakseen merkin.

Huoltaja, lämmin kiitos avustasi! Adventtikalenterien myynti on partiolaisten tärkein varainhankintakampanja, jolla tuetaan tukee paikallisia lapsia ja nuoria. Myyntituotto menee kokonaisuudessaan partiotoimintaan ja suurimman osan saavat paikalliset lippukunnat.  Adventtikalenterimyynti auttaa pitämään partion harrastamisen kulut matalalla. Tuotoilla voidaan esimerkiksi kustantaa kokoontumistilojen ja retkien kuluja sekä hankkia yhteisiä varusteita.

Adventtikalenteri 2023

  • Partiolaisten perinteisiä adventtikalentereita myydään valtakunnallisesti 15.10.-5.12.2023. Oman lippukunnan myyntiaika saattaa olla tätä lyhyempi.
  • Kyseessä on hyväntekeväisyystuote ja varainhankintakampanja.
  • Kalenterin hinta on 10 euroa + verkkokaupasta ostettaessa postikulut.
  • Lippukunnan osuus adventtikalenterin myyntihinnasta on 4,50 €.
  • Kalenterin kuvittaja ja joulutarinan kirjoittaja on tänä vuonna Ninka Reittu.
  • Partiolaisten adventtikalenterilla on Avainlippu-merkki. Kaikki kalenterin osat ja pakkausmuovi ovat kierrätettäviä.

Vielä pari hyödyllistä linkkiä

Piirroskuvassa possut

Partiolaisten joulutarina

Kuunneltava joulutarina herättää adventtikalenterin eloon. Lue lisää!

Piirroskuvassa laulavat kanat

Mitä eroa on adventtikalenterilla ja joulukalenterilla?

Partiolaisten adventtikalenterilla on pitkät perinteet. Mutta miksi sitä kutsutaan adventtikalenteriksi eikä joulukalenteriksi. Lue lisää!

Piirroskuvassa pöllö

Tunnetko jo partiolaisten aineettoman lahjakaupan?

Anna lahjaksi elämyksiä ja seikkailuja. Lue lisää!

Jaa sivu: